This is an old revision of the document!
Table of Contents
TietoTeekkarikillan Strategia 2026-2029
Johdanto
Tämä on Tampereen TietoTeekkarikillan eli tuttavallisemmin TiTen toinen strategia. Strategia antaa suuntaa killan toiminnan suunnittelulle ja nostaa killalle tärkeimmät tai eniten muutosta kaipaavat teemat selkeästi näkyviin. Strategiasta löytyvät tavoitteet ja ohjeet tarjoavat tukea päätöksentekoon silloin, kun kilta kohtaa haastavia valintoja.
Viime strategian aikana kilta on elänyt nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Opiskelijoiden tarpeet ja yhteiskunnalliset muutokset ovat muokanneet kiltaa merkittävällä tavalla. On odotettavissa, että myös tulevina vuosina toimintaympäristö jatkaa muuttumistaan, mikä edellyttää killalta sekä sopeutumiskykyä, että pitkäjänteistä visiota.
Strategiatyö vuosille 2026-2029 aloitettiin edellisen strategiakauden loppupuolella. Työn tueksi toteutettiin jäsenistökysely ja järjestettiin työpajoja, joiden kautta jäsenistön näkemykset ja toiveet nousivat vahvasti esiin. Näiden tulosten pohjalta strategiatoimikunta muotoili luonnoksen, jota jäsenistö ja hallitus kommentoi ja kehitti edelleen. Lopullisen version hyväksyi killan kokous.
Tämä strategia jatkaa siitä, mihin ensimmäinen strategia jäi. Se vahvistaa hyväksi todettuja käytäntöjä, mutta samalla se suuntaa katsetta tulevaisuuteen ja rohkaisee kiltaa uudistumaan.
Tampereella 16.09.2025
Strategiavastaava Sami Harmaala sekä toimikunnan jäsenet Henri Seppä, Roni Korkeamäki, Matias Aitolahti, Ville Niemi, Kasperi Kouri, Tapio Yli-Soini, Vilma Heikkilä ja Tuomas Hakala.
Visio
TiTe on yhteisöllinen ja kehittyvä kilta, joka toimii laadukkaan yhdistystoiminnan esikuvana tamperelaisessa opiskelijayhteisössä.
Missio
TiTe tarjoaa tietotekniikan opiskelijoille yhteisön, jossa opiskelu, ammatillinen kasvu ja teekkarikulttuuri kohtaavat.
Arvot
Yhteisöllisyys
- TiTe on lämminhenkinen yhteisö, johon jokaisella on helppo tulla mukaan. Yhteisöllisyys näkyy monipuolisena ja helposti lähestyttävänä toimintana, jossa voi olla mukana yksin, yhdessä tuttujen kanssa tai uusia ystäviä etsien. Jokaiselle tarjotaan mahdollisuus löytää oma paikkansa yhteisössä.
Yhdenvertaisuus
- TiTen toiminta on yhdenvertaista ja turvallista. Yhdenvertaisuussuunnitelmaa käytetään toiminnan tukena. Stereotypioille, syrjinnälle, kiusaamiselle ja epäasialliselle käytökselle ei ole tilaa. Jokainen jäsen on arvokas yksilönä ja tasavertaisena yhteisön jäsenenä.
Avoimuus
- TiTe toimii avoimesti ja läpinäkyvästi. Päätöksenteossa, viestinnässä ja toiminnan suunnittelussa huomioidaan jäsenten erilaiset tarpeet ja toiveet. Avoimuus näkyy matalana kynnyksenä osallistua toimintaan sekä luottamuksena siihen, että jokaisen ääni tulee kuulluksi. TiTen toiminnasta kerätään palautetta aktiivisesti ja sen antaminen tehdään mahdollisimman helpoksi.
Teekkariperinteet
- Arvostamme ja ylläpidämme Tamperelaista teekkarikulttuuria sekä -perinteitä, samalla kuitenkin varmistaen, että ne elävät ajassa mukana. Näin yhdistämme menneiden sukupolvien kokemukset nykyiseen opiskelijaelämään ja rakennamme siltaa tulevaisuuteen.
Strategiakauden 2026-2029 painopisteet
Kansainvälinen TiTe
TiTe rohkaisee jäseniään kansainvälistymään ja järjestää laadukasta toimintaa myös kansainvälisille jäsenilleen. Kilta tarjoaa kohtaamispaikan kansallisille ja kansainvälisille jäsenilleen.
Tavoitteet: - Kaikki killan viestintä on kaksikielistä - TiTeläisiä kannustetaan lähtemään vaihtoon ja hakemaan KV-tutoreiksi - Kilta on näkyvä ja helposti lähestyttävä taho KV-opiskelijoille - Kilta tekee yhteistyötä kansainvälisten kiltojen kanssa - KV-opiskelijoita rohkaistaan lähtemään aktiivisesti mukaan killan toimintaan ja tähän luodaan hyvät mahdollisuudet ja edellytykset - KV-tutoroinnista tehdään houkuttelevaa myös kansallisille opiskelijoille - Killan KV-toiminnan tasoa seurataan vuosittaisilla kyselyillä - Killan kansallisia ja kansainvälisiä jäseniä rohkaistaan tutustumaan toisiinsa
Mittarit: - Koskeen menevien KV-fuksien määrä - Kuinka moni KV-fuksi hankkii haalarit - Kuinka moni TiTeläinen lähtee vaihtoon - Montako englanninkielistä tapahtumaa järjestetään vuodessa - Hallitukseen ja toimikuntiin hakeneiden/valittujen KV-opiskelijoiden määrä - KV-tutoreiksi hakeneiden määrä
Ammatillinen kasvu ja osaaminen
TiTeläisistä kasvaa ammattitaitoisia ja osaavia tekijöitä työelämään. Kilta pyrkii edistämään tätä pitämällä huolta laadukkaasta opetuksesta koulutuspolitiikan avulla. Yritysyhteistyö on laadukasta sekä monipuolista ja tukee killan jäsenten ammatillista kasvua.
Tavoitteet:
- Kilta tekee yhteistyötä työelämän yritysten kanssa - Kilta toimii välikätenä killan jäsenten ja opetushenkilökunnan välillä - TiTeläisiä tuetaan työelämätaidoissa - TiTeläiset pääsevät tutustumaan alan yrityksiin XQ:jen muodossa - TiTeläisillä on laadukasta opetusta riippumatta opintosuunnasta
Mittarit:
- Yhteistyöyritysten määrä (Luokittelu toimialan mukaan) - Osallistuvien yritysten määrä IT-hekumassa (yhteistyökumppanit, rekrykumppanit, muut) - Uudet yhteistyöyritykset, yhteistyön lopettaneiden yritysten määrä - XQ:jen määrä (Luokittelu toimialan mukaan) - Kopo-tapausten määrä - Opintoaiheisten tapahtumien määrä - Työelämätapahtumien määrä
Aktiiviset ja hyvinvoivat TiTeläiset
TiTe on vahva ja energinen yhteisö, jonka toimintaan jokainen killan jäsen voi osallistua omana itsenään aina fuksista alumniin. Killassa kasvaa hyvinvoivia ja osaavia tulevaisuuden asiantuntijoita. TiTe tekee laadukasta ja monipuolista fuksitoimintaa, joka integroi fuksit osaksi niin kiltaa kuin laajempaa Tamperelaista teekkariyhteisöä.
Tavoitteet:
- Killan toimintaan on mahdollista päästä mukaan matalalla kynnyksellä - Kilta panostaa aktiivien laadukkaisiin ja ajankohtaisiin perehdytyksiin - Killan yhdenvertaisuuden tilaa seurataan vuosittain tehtävällä kyselyllä. Tarpeen tullen yhdenvertaisuussuunnitelmaa päivitetään. - Killan fuksi- ja tuutoritoiminta on laadukasta sekä monipuolista - Killan toiminta on avointa ja läpinäkyvää - Kaikilla on tervetullut olo killan tapahtumissa ja kiltahuoneella - Killan toiminta on taloudellisesti kannattavaa ja harkittua. Talouden suunnittelussa hyödynnetään keskipitkän aikavälin taloussuunnitelmaa.
Mittarit:
- Koskeen menevien fuksien osuus, Kuinka moni fuksi hankkii killan haalarit, Fuksivalaan osallistuneiden fuksien määrä - Yhdenvertaisuussuunnitelman päivitys tehty (kyllä/ei), suunnitelman sisällöistä viestitty jäsenille (kyllä/ei), yhdenvertaisuuskyselyn tulokset, yhdenvertaisuuden edistämiseen liittyvät toimet vuoden aikana - Killan toimijoille järjestetyt virkistäytymistilaisuudet (alkoholilliset, alkoholittomat) - Hallitukseen hakemisen prosessi ja pelisäännöt on määritelty koko jäsenistön kanssa (kyllä/ei), valinnat on suoritettu prosessin mukaan (kyllä/ei), hakijapalaute hallitushakemisesta ja toimikuntiin hakemisesta - Fukseilta ja tutoreilta kerätty palaute - Hallitushakijoiden määrä, toimikuntahakijoien määrä, tutoriksi hakeneiden määrä - Aktiivitoimijoiden määrä hallituksessa sekä toimikunnissa, kansallisten tutorien määrä - Tietoteekkarien määrä ylioppilaskunnan edustajistossa, ylioppilaskunnan hallituksessa, Tampereen teekkarit ry:n hallituksessa, Teekkarijaostossa, Kollektiivissa, eri halloped-tehtävissä sekä hakijamäärät näihin tehtäviin niiltä osin kun ne ovat julkisia. - Maksuttomien ja maksullisten tapahtumien määrä - Kiltahuoneen käyttökysely (onko tehty? kyllä/ei) - Onko killan projetkitukea haettu, myönnetty ja tuesta viestitty? (kyllä/ei, myönnetty summa)
Strategian toteuttaminen ja toteutumisen seuranta
Hallituksen jokainen jäsen perehdytetään strategian käyttämiseen osana toiminnan suunnittelua ja toteutusta. Toimintasuunnitelma ja muut mahdolliset toimintaa ohjaavat paperit valmistellaan strategian päämäärät huomioon ottaen. Tarvittaessa päätöksenteossa priorisoidaan sellaisia toimenpiteitä, jotka edistävät strategisia kärkiä. Strategian päämäärien toteutumista seurataan tutkimalla määriteltyjä mittareita jokaisen toimintavuoden aikana. Hallitus raportoi vähintään kerran vuodessa jäsenistölle strategian edistämisestä käyttäen hyväksi edellä määriteltyjä mittareita.