====== Hallituspestit ====== TiTen päivittäistä toimintaa pyörittää killan hallitus, johon yleensä lasketaan kuuluviksi varsinaisen hallituksen lisäksi myös toimihenkilöt. Varsinaisen hallituksen jäsenillä on kuitenkin oikeudellinen ja rahallinen vastuu killan toiminnasta sekä äänestysoikeus hallituksen kokouksissa järjestettävissä henkilövaaleissa, kuten toimihenkilöiden valinnassa. Killan vaalikokouksessa syksyllä valitaan ensin hallituksenmuodostaja (joka on yleensä sama asia kuin seuraava puheenjohtaja), joka esittää hallitusehdotuksensa. Jos tämä ehdotus hyväksytään, tulee ehdotetuista henkilöistä killan seuraava hallitus. Ehdotuksen kaatuessa hallituksenmuodostaja ehdottaa uutta hallituskokoonpanoa. ===== Viimeaikaisia hallitusvirkoja ===== ==== Puheenjohtaja ==== Puheenjohtaja toimii hallituksen ja killan johtohahmona sekä huolehtii siitä, että killan toiminta hoituu mahdollisimman ongelmitta ja kilta pystyy tarjoamaan jäsenilleen palveluita ja tapahtumia sekä valvomaan jäsentensä etuja. Käytännössä puheenjohtaja siis laatii pohjat hallituksen kokousten esityslistoille, kutsuu kyseiset kokoukset koolle ja viran nimen mukaisesti johtaa niiden kulkua. Tämän lisäksi ja ehkä kaikkein tärkeimpänä osana pestiään puheenjohtaja valvoo muiden hallituslaisten ja toimihenkilöiden toimintaa ja tarvittaessa potkii heitä suorittamaan hommansa paremmin. Tärkeää on varmistaa, että perinteiset ja killan sääntöjen vaatimat jutut tulevat hoidetuiksi ajallaan, joten puheenjohtaja myös pitää killan vuosittaisen toiminnan aikataulussaan. Pestiin kuuluu lisäksi monenlaisia edustustehtäviä sekä yhteydenpitoa niin yliopistoon, tietotekniikan laitokseen, ylioppilaskuntaan kuin sisarkiltoihin. Pestinsä puolesta puheenjohtaja kuuluu Tampereen Teekkarien Kiltaneuvostoon, jossa kaikkien Tampereen teekkarikiltojen puheenjohtajat kokoontuvat keskustelemaan kaikkia koskevista asioista, vaihtamaan toimintaideoita sekä järjestämään yhteisiä tapahtumia. Usein puheenjohtajat suunnittelevat ja toteuttavat parannuksia killan toimintaan omien tai jäsenistön ajatusten perusteella. ==== Varapuheenjohtaja ==== Varapuheenjohtajan rooli hallituksessa on melko tuore (vuonna 2023 omana pestinään). Tähän mennessä varapuheenjohtaja on johtanut toimikuntatoimintaa, järjestänyt hallituksen virkistäytymistä ja toiminut puheenjohtajana itse PJ:n estyessä. ==== Sihteeri ==== Sihteeri kirjaa ylös kokouksessa käydyn keskustelun sekä päätökset ja kokoaa ne pöytäkirjaksi. Valmiit pöytäkirjat arkistoidaan killan arkistoon, ja niistä toimitetaan kopiot ylioppilaskunnan arkistoon. Lisäksi sihteeri julkaisee killan nettisivuille päätösluettelot kokouksista. Sihteerin pestiin kuuluu myös hallituslaisten nakkien hallinnointi eli tehtavien poimiminen pöytäkirjasta ja koostaminen hallituksen sopimalla tavalla muiden muistutukseksi. ==== Yritysvastaava ==== Yritysvastaava vastaa pestin nimen mukaisesti killan yritysyhteistyötoiminnasta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että luodaan ja ylläpidetään kontakteja yrityksiin sekä solmitaan heidän kanssaan erilaisia yhteistyösopimuksia. Yhteydenpito tapahtuu pääasiassa sähköpostilla ja puhelimitse, mutta joskus pääsee myös käymään paikan päällä yrityksissä. Yhteistyösopimusten solmimisen lisäksi yritysvastaavan vastuulla on huolehtia, että sopimuksissa mainitut kohdat toteutuvat killan toiminnassa. Esimerkiksi yritysten tiedotteiden välittäminen jäsenistölle kuuluu yritysvastaavan toimenkuvaan. Sopimuspuolen ohella yritysvastaava myös suunnittelee, valmistelee ja toteuttaa IT-Hekuma-messut yhdessä yritysvastaavan avun kanssa. Monet yritykset haluavat nykyään näkyä opiskelijatoiminnassa myös muuten kuin messuilla ja sähköpostilistoilla, joten yritysvastaavana on mahdollisuus päästä ideoimaan ja toteuttamaan muunkinlaista toimintaa yritysten kanssa. Jonkin asteinen myyntihenkisyys ei ole tässä pahitteeksi. ==== Viestintävastaava ==== Viestintävastaavalla on vastuu kaikista killan tiedotuskanavista, joihin siis kuuluvat killan nettisivut, sähköpostilistat, Telegram, Facebook, Instagram sekä Twitter. Päätetyistä asioista tiedotetaan tiedotuskanavia käyttäen. Pestiin kuuluu myös killassa olevan sähköisen ilmoitustaulun päivittäminen sekä kerran viikossa lähetettävän uutiskirjeen kokoaminen. Viestintävastaavalle kuuluu vielä sähköpostilistojen moderointi. Pääsääntöisesti tämä tarkoittaa sitä että lukee viestit, ja päästää listoille sopivat sähköpostit läpi eikä päästä roskapostia läpi. ==== Ylitutor ==== Ylitutor yhdessä fuksivastaavan/fuksivastaavien kanssa muodostaa killan fuksivastaaviston ja on vastuussa killan fuksitoiminnasta. Sunnuntaina ennen fuksien saapumista fuksivastaavisto järjestää Varaslähdön fuksivuoteen, orientaatioviikolla Fuksi-Zufén, ja myöhemmin syksyllä FuksiXQ:n ja Fuksivalan. Keväällä on ohjelmassa Laulusitsien ja -saunan järjestys, sekä Fuksijäynien järjestys Wappuaattona. Hommaa riittää näiden tapahtumien ulkopuolellakin fuksien neuvomisen ja fuksipassien leimaamisen muodossa. Toinen Ylitutorin pestin tärkeä osa-alue on olla osa Fuksineuvostoa, joka koostuu kaikkien kiltojen fuksivastaavistoista, sekä Hovia, joka koostuu koko koulun tuutorivastaavista. Oman killan hallituksen kokousten lisäksi fuksivastaaviston on osallistuttava näiden kokouksiin. Fuksineuvoston kokouksissa suunnitellaan mm. Kiertoajelua, Fuksisitsejä, Fuksikyykkää ja Laskiaisriehaa. Näissä tapahtumissa on erinäisiä nakkeja ja järjestysvelvollisuuksia eri kiltojen fuksivastaavistoilla. ==== Tapahtumavastaava ==== Tapahtumavastaava järjestää vähintään keväällä TiTen vuotisjuhlasitsit, syksyllä upeat Senssibileet ja teemasitsit, mutta tapahtumavastaavana saat itse ideoida ja toteuttaa paljon muutakin, kuten yhteistapahtumia muiden kiltojen kanssa. Tapahtumavastaava saa tukea ja ideointiapua XQ-/Ulkosuhdevastaavalta, joten ihan yksin ei tarvitse koko vuotta touhuta. Tapahtumavastaavan pesti on kausiluontoinen, joten useimmiten ei ole kuin myyntipäivystyksiä ja kokouksia käytävänä, mutta tapahtumien lähestyessä saattaa tulla muutama uneton yö. Jos maailman parhaiden bileiden järkkääminen on aina kiinnostanut, tämä pesti on sinulle! ==== Rahastonhoitaja ==== Rahastonhoitaja maksaa killan laskut, laskuttaa muita tahoja ja hoitaa killan kirjanpidon. Lisäksi pestiin kuuluu budjettien tarkistaminen, kun joku muu hallituksen jäsen taloustilanteesta kyselee. ==== ATK-vastaava ==== Tässä hommassa tunkataan killan älykkäämpiä laitteita. Korjataan rikkinäiset asiat, ja keksitään jotain kivaa uutta, jos keksitään. Kenttänä ovat siis kaikki ATK-järjestelmiin liittyvät asiat, joita ovat muun muassa jäsenkoneiden ja myyntikoneen ylläpito, huolto ja päivittäminen, kassakoneen ylläpito, killan verkkosivujen ylläpito ja kehittäminen, palvelimien tunkkaaminen, ja killan tunnuksien hallinnointi eri Internet-palveluissa. Debian 8 on aika monessa koneessa, ja komentoriviä on hyvä osata käyttää. ==== Koulutuspoliittinen vastaava ==== Koulutuspoliittinen vastaava (myöh. Kopovastaava) vastaa killan koulutuspolitiikan valvomisesta ja siltä osin valvoo jäsenistön etuja. Vastaava kuuntelee jäsenistön mielipiteitä ja murheita kopohommiin liittyen ja tarvittaessa ajaa heidän asiaansa eteenpäin ylemmille tahoille. Hän pitää myös itse silmiään ja korviaan auki koulussa tapahtuvien asioiden ja suunniteltujen uudistusten suhteen ja tarvittaessa älähtää epäkohdista. Kopovastaava edustaa TiTeä mm. tiedekunnan henkilöstön tapaamisissa sekä TREYn kopotoimijoiden tapaamisissa. ==== Isäntä/Emäntä ==== Isäntä/emäntä huolehtii jämäkällä otteella killan saunailtojen järjestelyistä. Muita hommia on esimerkiksi killan kesätapaamisen järjestäminen sekä yleiskokousten kahvi- ja munkkitarjoilun hoitaminen. Saunailtoihin varataan käyttöön yleensä Teekkarisauna Mörrimöykky. Sitten paikan päällä isäntä/emäntä huolehtii, että sauna sekä palju on lämmin ja tarjoiltavaa riittää. ==== Kv-vastaava ==== Kv- eli kansainvälisyysvastaavan toimintaan kuuluu yhdessä kv-avun kanssa kansainvälisten opiskelijoiden kutsuminen killan tapahtumiin, suomalaisia ja kv-opiskelijoita yhdistävien tapahtumien ideoiminen ja järjestäminen sekä kansainvälisyyden mainostaminen suomalaisille opiskelijoille, erityisesti fukseille. Lisäksi kv-vastaava ylläpitää suhteita mm. ESN INTOon. Tärkeä osa kv-vastaavan pestiä on yrittää saada integroitua niin tietotekniikkaa opiskelevat tutkarit (tutkinto-opiskelijat, suorittavat koko tutkintonsa Suomessa) ja ylipäätään kaikki TiTen toiminnasta kiinnostuneet ulkkarit kiltamme jokapäiväiseen toimintaan. Integraation edistäminen on monella tavalla haastavaa, mutta pestin varsinaiset velvollisuudet eivät ole niin vaativia, vaan kv-vastaava saa suorittaa hommansa melko vapain käsin. Kv-vastaava auttaa mahdollisesti englanniksi kääntämisessä ja kääntää joitain dokumentteja itse. Toisen kotimaisen eli englannin kielen taitaminen hyvin on tässä pestissä erittäin suotavaa.