====== Tampereen TietoTeekkarikilta ry:n hallitusvalinnan pelisäännöt ====== ==== Hallitusvalinnassa pyritään reiluuteen ja yhdenvertaisuuteen, avoimuuteen sekä matalaan kynnykseen osallistua. ==== ==== Hallitukseen hakeminen: ==== * Hallitushaku alkaa syksyllä, hyvissä ajoin ennen vaalikokousta. * Hakuajan tulee olla vähintään viikko. * Hallitus viestii hausta ja sen vaiheista selkeästi jäsenistölle killan kanavissa. * Hallitukseen haetaan sähköisellä lomakkeella. Lomaketta hallinnoi hallituksen puheenjohtaja tai, hänen ollessaan estynyt, joku toinen sopiva henkilö. * Lomakkeessa kysytään hakemisen kannalta oleellisia kysymyksiä, esimerkiksi haettavaa hallituspestiä. * Halutessaan killan jäsen voi ehdottaa uutta haettavaa hallituspestiä lomakkeeseen ennen haun alkua. * Lomakkeessa on lisäksi “muu”-kohta, jossa hakija voi hakea haluamaansa hallituspestiin, joka ei ole listassa. ==== Hakuaikana: ==== * Hallitus pitää jäsenistölle avoimen hallituksen kokouksen. * Hallitus järjestää hallitushakuinfon, jossa kerrotaan hallituksen ja toimihenkilöiden pesteistä, hallitustoiminnasta ja hallitushakuprosessista. * Annetaan tilaisuus puheenjohtajahakijoille kertoa halutessaan ehdokkuudestaan. * Muiden pestien kohdalla ei käydä hakijoiden esittelykierrosta. ==== Hallitushaastattelut: ==== * Kaikille puheenjohtajaehdokkaille luovutetaan hallitushakijoiden tiedot. Tämän jälkeen puheenjohtajaehdokkaat haastattelevat hallitushakijat. * Haastattelujen sisältöä saa käyttää yleiskokouksessa valintojen perustelemiseksi. * Puheenjohtajaehdokkaat voivat päättää haastattelujen sisällöstä. * Kaikki hakijat haastatellaan yhdenvertaisesti ja reilusti. * Haastatteluissa on kerrallaan vain yksi hakija paikalla. * Halutessaan puheenjohtajahakijat voivat yhdessä haastatella ehdokkaita. * Puheenjohtajaehdokkaat saavat päättää pitämiensä haastattelujen pituuden, mutta haastattelun maksimiaika tulee olla kaikille hallitushakijoille sama. * Halutessaan ajasta voi hieman joustaa, mutta silloin pitää pyrkiä yhdenvertaisuuteen. * Rohkaistaan hakijoita tarvittaessa priorisoimaan pestejä, erityisesti jos hakukohteita on paljon. * Jos hallituspestiin kuuluu jatkavien toimihenkilöiden kanssa samassa tiimissä toimiminen, niin jatkavat toimihenkilöt voivat puheenjohtajahakijan ja hallituspestiin hakijan halutessa olla läsnä haastattelussa, kuitenkin vain suoraan pestiin liittyvien kysymysten aikana. * Esimerkiksi ylitutoria haastatellessa fuksivastaavat voivat näillä järjestelyillä olla paikalla. ==== Esitysten ja hakijoiden julkaisu: ==== * Puheenjohtajahakijat julkaistaan heti hakuajan päätyttyä. * Puheenjohtajahakijat muodostavat hallitusesityksensä ja sopivat hallituksen kanssa, miten ne julkaistaan. * Puheenjohtajahakijat varmistavat esitykseen valituilta henkilöiltä, että he ovat käytettävissä pesteihin ennen esityksen julkaisua. * Mikäli puheenjohtajaehdokas myöhästyy hallitusesitysten julkaisusta, esittäytyminen voidaan julkaista myöhemmin. Viimeistään kuitenkin yleiskokouksessa. * Kaikki hakijat julkaistaan aakkosjärjestyksessä hakupesteittäin samaan aikaan kuin julkaistaan puheenjohtajahakijoiden hallitusesitykset. * Hakijoista julkaistaan pelkät nimet ja haetut pestit. ==== Yleiskokous: ==== * Yleiskokouksen etenemisestä linjataan killan työjärjestyksessä. * Kokouksen puheenjohtaja valvoo keskustelun asiallisuutta. * Kokoukseen osallistujien tulee myös itse pitää huoli omien puheenvuorojensa asiallisuudesta. * Haastatellaan puheenjohtajaehdokkaat. * Jos hakijoita on useampi, heidät haastatellaan samaan aikaan vastausjärjestystä vaihdellen. * Jokaisella hakijalla on oltava yhdenvertainen mahdollisuus vastata kaikkiin kysymyksiin. * Kokous määrittää vastausajan ennalta. * Valitaan puheenjohtaja. * Puheenjohtaja esittelee hallitusesityksensä kokoukselle. * Kokouksella on mahdollisuus esittää kysymyksiä hallitusesityksen ehdokkaille. * Kokous voi halutessaan pyytää puheenjohtajaa sekä esityksessä olevia ehdokkaita poistumaan salista keskustelun ajaksi. * Kokous voi pyytää henkilöitä (esim. puheenjohtajaa) takaisin saliin kysyäkseen tarkempia kysymyksiä. * Kokous voi halutessaan pyytää myös muita hallituspestiin hakeneita henkilöitä poistumaan keskustelun ajaksi. * Kokous voi halutessaan pyytää myös muita hallituspestiin hakeneita haastateltavaksi kokouksessa. * Jos monta ihmistä haastatellaan näin samaan aikaan, heillä tulee olla yhdenvertainen mahdollisuus vastata kaikkiin kysymyksiin. * Mikäli joku ehdottaa hallitusesityksen kaatamista, äänestetään asiasta. * Mikäli hallitusesitystä ei hyväksytä, sovelletaan samoja pelisääntöjä myös uusien hallitusesitysten käsittelyssä. Tämä dokumentti on voimassa toistaiseksi ja se on hyväksytty killan kokouksessa 12.10.2021.